Blogi

Suomen Aspergeryhdistys (ASY), Länsi-Uudenmaan Neuris sekä Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys (Aisti) järjestivät yhteistyössä neurokirjolaisille suunnatun kesäleirin Sammatin Elämännokassa 21.7.-23.7.2017. Puheenjohtajamme tarjoaa seuraavassa katsauksen kovasti kehuja keränneen leirimme tunnelmista.


Kirjoittaja: Janne Fredriksson

Kun kuusitoista autistia viettää pitkän viikonlopun syrjäisessä leirikeskuksessa, se kuulostaa joko kauhuelokuvan käsikirjoitukselta tai unelmalomalta. Tunteeni huristivat melkoista vuoristorataa valmistautuessani Suomen Aspergeryhdistyksen, Neuriksen ja Aistin yhteistyössä järjestämälle päihteettömälle kesäleirille Sammatin Elämännokassa. Mieltäni huojensi kuitenkin ajatus, että saisin nauttia siitä harvinaisesta luksuksesta, että tällä kertaa olisin maksava asiakas vailla vastuun iestä. Lisäksi käytössämme olisi leirikeskuksen talonmiehen ja kokin palvelut, joten ihan vain omin neuvoinkaan meidän ei tarvitsisi tumpeloida. Luotin myös siihen, että leirin järjestäjät ja ohjaaja ovat kaikessa tolkuttomuudessaankin tolkun väkeä.

Ensimmäinen leiripäivä alkoi kun Ilkka ja Teemu saapuivat luokseni ja lähdimme huristelemaan serkkuni ystävällisesti lainaamalla ruumisautolla kohti Länsi-Uudenmaan ja Varsinaissuomen myyttisiä rajaseutuja. Matkalla pohdimme Sammatti-sanan etymologiaa ja totesimme sen kuulostavan samalta miltä haisee vanha vahakangaspöytäliina. Myös leirikeskuksen nimi herätti elämänhajuisia kysymyksiä. Sammatti näytti kuitenkin kauniilta sen viiden sekunnin ajan kun sitä näkyi, keskusta olikin nopeasti ohitettu ja pian olimmekin jo pölisevällä rallitiellä ja sitten vihdoin pihassa, jossa oli muinainen piano, isoa sianpäätä muistuttava joku ja kärpässieni. Ja pian oiva ohjaajamme Reettakin ottamassa meitä vastaan!

Kulkureita alkoi pikku hiljaa virrata paikalle, yhden erän matkalaisia noudin Sammatin "linja-autoasemalta" (lue: Tuuheikko-pubin ja ABC:n kylmäaseman takapihalta.). Pian olimmekin koolla jo koko poppoo, reput huoneissa ja ilahtuneena huomasin että meitä oli sopiva kattaus niin vanhoja tuttuja kuin ihan uusiakin kasvoja ja kattauksesta puheen ollen kinkkukiusaustakin tarjolla. Siinä se ateria meni tutustellessa ja käytännön asioista keskustellessa. Huomasin että tulossa olisi juuri sellainen leiri kuin uskalsin toivoakin. Elämännokan puitteet olivat mainiot ja ympäristö juuri sitä miksi Uusimaa on laulussa kirkkain helmi Suomen kruunussa. Tekemistä oli tarjolla jos millaista, mutta ei mitään pakollista. Mikäs siis assin ollessa!

Itse omin iltapuhteekseni saunan lämmittämisen. Muut pelailivat lentopalloa tai pingistä, kiersivät luontopolulla, täyttivät elämänvihkoja, ottivat luontokuvia tai kuka mitäkin. Kelpo löylyt, pulikoinnit hiekkapohjaisen Enäjärven lämpimissä aalloissa ja makkarangrillaus sekä tietysti syvääluotaavat nuotiokeskustelut ja naurut kruunasivat ensimmäisen leiri-illan.

Aamulla oli mukava heräillä kun leirikeskuksen kelpo kokki oli laittanut tarjolle hotellitason aamupalaa. Aamiaisen yhteydessä pidimme aina myös pienen leirikokouksen, jossa sovimme retkille tai työpajoihin osallistumisesta, vaihdoimme tuntemuksiamme ja esitimme toiveita. Lauantaina pidimme aamupäivällä kokemuspuheenvuoroja ja niiden jälkeen päivän kohokohtana odottaisi retki Torholan luolalle, joka on Suomen suurin, 31 metriä syvä, karstiluola. Onneksi käytössämme oli sen verran autoja, että kaikki wannabe-troglodyytit pääsivät mukaan. Kylläpä se olikin aikamoinen nähtävyys! Uhmaten vuorenpeikkoja, morlokkeja ja ruotsalaisia partiolaisia tunkeuduimme syvälle maan uumeniin, Karkalin niemimaan liukkaisiin ja rapaisiin syövereihin. Mikäänhän ei tunnetusti lisää yhteenkuuluvuutta kuten konttailu klaustrofobisessa, lepakoita kuhisevassa pimeydessä, kuten jälleen tuli todistettua. Tai pikemminkin selviäminen tällaisista yhteisistä seikkailuista ehjin nahoin ja uusia kokemuksia rikkaampana. Palata manalasta valoon inehmojen maille ja nauttia yhdessä melonia sekä raparperipiirakkaa. C'est la vie!

Palaillessamme kämpille huomasimme että Sammatin ydinkeskustassa oli käynnistymässä vuoden tärkein tapahtuma, Tuherock-festivaali, mutta pois semmoinen kaljanhuuruinen möykkä meistä! Perille päästyämme ateria -mureaa sianniskaa- oli odottamassa. Miten minusta tuntuukin, että me syötiin koko ajan? Sinänsä mahtavaa olla leirillä, jossa saa syödä enemmän kuin tulla syödyksi (hyttysten yms nilkkien toimesta). Illalla normaalit kujeet, eli vapaata askartelua, halkotalkoita, saunan lämmitystä ja luonnon havainnointia. Jotkut kävivät soutelemassa ja saivat kalaakin. Yksi näki haikaran, toinen rantakäärmeen, kolmas punkinkin... ja lopuksi ilta kääntyi luonnollisesti taas nauttimiseksi saunomisesta, iltapalasta ja filosofoinnista.

Viimeinen leiripäivä käynnistyi taas runsaalla aamiaisbuffetilla. Päivällä oli tarjolla taidepajoja ja retkiä läheiseen hämmentävään Kasvihuoneilmiö-krääsäkauppanähtävyyskeskukseen sekä Elias Lönnrotin syntymäkotiin. Mutta liian pian kului sekin päivä ja pian oli aika antaa viimeiset palautteet, vaihtaa yhteystietoja, heittää jäähyväiset ja lähteä kotimatkoille. Uskon, että kaikille jäi hyvät tunnelmat ja muistot leiristä ja leiriläisistä. Sääkin suosi meitä; harvinaista herkkua tänä kesänä! Uskallan siis toivoa vastaavaa leiriä taas ensi vuonnakin.

"Kiitos ihanasta leiristä! Tulen ensi vuonnakin, varsinkin jos leiri on taas Elämännokassa. Ihanaa, kun sai valita mieleistä tekemistä monista vaihtoehdoista."

"Ruoka oli tosi hyvä ja erityisruokavaliot otettiin hyvin huomioon. Säännöt olivat hyvät ja päihteettömyys virkistävää. Ohjelma oli hyvä, koska oli vaihtelua toiminnan ja rauhallisen näpräämisen välillä.
Ensi kerralla pitempi leiri :)"

"Ihana leiri!
En tiennyt mitä odottaa, mutta leiri oli tosi mahtava. Porukka oli tosi hyvä ja puitteet tosi hyvät. Ruuat oli ihan hotellitasoa. Tekemistä vaikka muille jakaa."



0
0
0
s2sdefault