Uusi luovan kirjoittamisen ryhmä "Neuroottiset skriivaajat" tapasi ensimmäistä kertaa La 16.9. Helsingin seudun erilaisten oppijoiden tiloissa Kaisaniemessä. Kokoontumisen kirjallista satoa seuraavassa.

Kirjoittaja: Kylttyyrikyttyrä

Katson itseäni usein aamulla peilistä, minkälaisena minä näen itseni joka päivä ja peiliin katsominen menee syvälle minuuteen, omannäköiseen kauneuteen - olipa se sitten sisäinen tai ulkoinen kauneus. Toisaalta, vertailen itseäni muihin aika paljon, koska se johtuu yhteiskunnallisella tasolla aika pitkälti siitä, että en elä normatiivista elämää sekä olen marginaaliryhmässä monella eri tapaa. Esimerkiksi joidenkin sukulaisteni silmissä en ole oikeissa töissä, vaan puuhastelen kaikkea muuta, enkä elä heidän odotustensa mukaisesti, vaikka maksanhan minä eläkkeestäni ja satunnaisista kokemuskouluttajan keikkatyöstä verot aivan niinkuin normatiivisessa yhteiskunnassa niinsanotut normaalit ihmiset työstään.

Minua hiukan ärsyttää se, että jotkut ihmiset pitävät työtä, terveyttä ja rahaa itsestäänselvinä asioina ja joskus saan jopa ylipainostanikin moitteita ja että en viitsi tehdä asioita yhteiskunnan eteen, vaikka tällä hetkellä teen paljonkin asioita, joilla on tarkoitus. Esimerkkinä voin ottaa sen, että ohjaan ryhmiä yhdistyksissä ja Lohjan Kulttuuripaja Hiidessä. Toisaalta, tahdon tehdä asioita ja onnistua asioissa, joita muut arvostavat.

Myös minua on ärsyttänyt hiukan se, että esimerkiksi suurissa ruokakaupoissa esteettömyys ei toteudu. Näiden paikkojen ongelma on esimerkiksi ”torikokoukset” keskellä käytävää ja toinen seikka on se, että - tai ehkä tämä on vain minun kuvitelmaani - ostoksiani syynätään, vaikka yritän ostaa mitenkä terveellistä ruokaa tahansa kotiin ja Kulttuuripajalle evääksi.

Joskus minulla on eräänlaisia ennakkokäsityksiä ja kommunikointiongelmia toisiin ihmisiin nähden, mutta kelläpä neurokirjolaisella niitä ei olisi suhteessa niinsanottuihin normaaleihin ihmisiin. Minulla on myös jonkinasteisia hahmotusongelmia enkä osaa hahmottaa toisinaan, mitä muut ihmiset haluavat minusta ja minkälaisen kuvan annan itsestäni heille. Toisaalta, erilainen vertaisryhmätoiminta niin yhdistyksissä kuin Kulttuuripajalla ovat opettaneet minut tietynlaiseen ratkaisukeskeisyyteen; esimerkiksi osaan käyttää tunnehissiä sekä olen oppinut kymmeneenlaskun taidon silloin, kun joku tai jotkut asiat menevät vain yli ja niin edelleen. Eikös näistä asioista jokaisen meistä ole hyvä oppia jotakin?

Kirjoittaja: Maija Oksanen (Maiski)

Työpaikallani huomaan olevani erilainen. Pystyn käsittelemään vain yhden tehtävän kerrallaan. Välillä jotkut työkaverini ovat valittaneet minun olleen epäkohtelias. Olen joutunut myöhemmin selittämään, että autismikirjolaisena sosiaaliset taitoni ovat vajaavaiset.
Keran menin työpaikan rouvien kanssa johonkin tapahtumaan, missä oli meikkien, kasvovoiteiden ja vastaavien juttujen esittelyä. En ymmärtänyt niistä pahemmin, en ole kiinnostunut meikeistä ja koko ajan tunsin olevani autistinen. Työpaikan rouviin verrattuna minulla taitaa olla miehekkäät aivot.

Välillä tekee mieleni huutaa ja paiskoa tavaroita seiniä päin, kun olen vihainen. Saatan huudahtaa jotain harmistuneena tai hämmästyneenä ja säikäyttää lähellä olevat. En ole rikkonut tavaroita teini-iän jälkeen. Väsyneenä saan joskus naurukohtauksia ja nauran muiden jutuille, vaikka kukaan ei olisi sanonut mitään hauskaa. Muut ihmiset paheksuvat tuota. En aina osaa kertoa, mitä haluan. Välillä en edes tiedä, mitä haluan ja minne menisin. Tuossa vaiheessa muut ihmiset luulevat tietävänsä, mikä on minulle parhaaksi. On mennyt pahasti vikaan usein, kun yritän miellyttää muita.

0
0
0
s2sdefault