Hallituksessa jatkavat jäsenet (2026-27)

Janne Fredriksson

Olen ollut ASY:n toiminnassa mukana yhdistyksen perustamisesta lähtien,  eli jo 20 vuotta; sekä rivijäsenenä nauttimassa vertaisseurasta, että erilaisissa hallituksen rooleissa ja muissa vapaaehtoistehtävissä antamassa omaa panostani toimintaan voimieni mukaan. ASY:n kaltaisen yhdistyksen vahvuus on siinä, että se antaa mahdollisuuden monenlaisten roolien ottamiseen ja vahvuuksien löytämiseen.
 
Lähdin alun perin mukaan toimintaan saatuani diagnoosin, koska kaipasin silloin tietoa ja vertaisten näkemyksiä. Ammattilaisten tuottama kirjallisuus oli tuolloin vielä pitkälti patologisoivaa, enkä useinkaan osannut kuvauksista itseäni. Yhdistyksessä tapasin kuitenkin monia fiksuja kirjolaisia ja heiltä saatu ymmärrys on usein auttanut.
 
Olen toiminut vuosien varrella erilaisissa työ- sekä vaikuttamisrooleissa vammaiskentällä ja opiskelin psykologiaa Helsingin yliopistossa. Pitkäaikaisia kiinnostuksen kohteita ovat mm. ruoanlaitto, Kiss-yhtye sekä Japani. Viimeiset viisi vuotta olen ollut eläkkeellä. Asustelen kissan kanssa ja olen luonut päivittäiset rutiinit roskien keräilyn ympärille. On palkitsevaa, kun ympäristö puhdistuu ja luonto kiittää.