Minun Lontoon matka Autscape 2019

Minun Lontoon matka Autscape 2019

Antti Selki - AutScape 2019

Hei!

Olen Antti Selki 28-vuotias. Tällä hetkellä olen ollut Suomen autisminkirjon toiminnassa Asyssä mukana 8 vuoden ajan. Minun erityiskiinnostukset ovat olleet matkustaminen ulkomailla, joita olen päässyt toteuttamaan viime aikoina. Tyypillisiä ovat olleet henkilökohtaiset lomamatkat.

Jatkan tästä tarinaa kirjoittamalla. Olen viime vuosina kuullut puhuttavan Autismin kirjon kansainvälisestä toiminnasta Autscape, joka toimii Englannissa autismin kirjon henkilöille. Autscape tapahtumia on järjestetty joka vuosi eripuolilla englantia. Autscape-toiminnalla tarkoitetaan kansainvälistä toimintaa johon voi osallistua autisminkirjon henkilö ja vaikka henkilö joilla ei ole diagnoosia. Tapahtumaan on osallistunut myös eri puolilta eurooppaa paljon autismikirjon parissa työskenteleviä tahoja.

Autscape on pitänyt sisällään paljon päiväohjelmaa, kuten luentoja, toisiinsa tutustumista ja workshopin. Tapahtuma on yleensä kallis, noin 300 punnan arvoinen, euroissa yli 300 euroa, ja lisäksi matkat. Tapahtumaan kuuluu myös täysihoito

Minulla oli kiinnostusta asiaan, koska meidän Suomen autisminkirjon (asyn.) puheenjohtaja suositteli tätä minulle. Ajattelin pohtia vielä asiaa, koska tämä voisi olla liian iso juttu minulle.

Autisminkirjon henkilönä minulle ovat kuuluneet pienet oppimisvaikeudet, kuten vieraat kielet. Olin huono oppimaan englantia, kun viimeksi opiskelin peruskoulussa. Ajattelin etten selviytyisi koskaan kielissä, mutta olen vaan tullut ymmärretyksiä. Vahvuuksia ovat olleet small talk -sanasto matkustamisessa, ja olen aina pystynyt omaksumaan uusia asioita ja tullut ymmärretyksi. Eniten siihen ovat vaikuttaneet positiivisuus, koska olen sitä persoonaa.

Kun olin keskustellut kotiväen kanssa ja pohtinut asiaa rauhassa, olin kovasti kiinnostunut asiasta. Sain hakemisessa apua, teimme yhdessä Asyssä vapaamuotoisen hakemuksen autscapeen ja laitoin valmiin pohjan itse menemään. Sain vahvistuksen lähes samantien kun minut oli valittu Autscapeen.

Koska tapahtuma oli tosiaan kallis, niin olin pystynyt itse varautumaan, koska tällä hetkellä olen kokopäivätyössä. Seurailin ohjeita ja sain sovittuun aikatauluun mennessä kaiken maksettua Autscape tapahtumasta. Hintaan sisältyi täysihoito ja matkat maksoin sinne. Kun tapahtuma tuli olemaan kansainvälinen, niin olin henkisesti puolen vuoden aikana pystynyt suunnittelemaan asioita, joita minun olisi hyvä tietää siellä. Tein opiskelussa kovasti töitä ja sain vihjeitä matkustamisessa, kun opiskelen englantia erilaisissa oppijoissa helsingissä.

Ainoa mikä pisti minut miettimään, että minulle kävi niin, että matkustankin yksin Heathrow Lontooseen, kun emme saaneet lippuja kaverin kanssa samalle lennolle. Koska olin edullisen hinnan mukaan varautunut riittävän ajoissa, olin toiminut mahdollisimman nopeasti asiassa. Koska olin tehnyt näin, niin halusin ottaa etukäteen selvää reittiojeista, kun lontoon lentokentältä oli vielä kahden tunnin matka junalla ja mahdollisilla vaihdoilla.

Lontoo.

Tuttavat olivat olleet vähän myös jännittyneitä kuinka tulen yksin selviytymään niin suuressa kaupungissa kuten Lontoo. Asia oli minulle myös hiukan jännittävä. Koska oli tiedettävä etukäteen reitit jotta minulla olisi mahdollisuus selviytyä kahdessa tunnissa majapaikkaan, niin aloitin ottamaan selvää reiteistä ja mahdollisista lipuista jotka olisivat myös hyvä varata etukäteen.

Kun matka alkoi lähestymään, olin jo saanut uutta tietoa matkan sisällöstä ja Autscape tapahtumasta kirjeen, mitä tapahtuma pitää sisällään. Olin aloittanut pakkauksen ajoissa, kun maanantaiaamuna oli lähtö Finnair-lento Heahtrow. Koska matkani vaatisi hieman kärsivällisyyttä ja oli hyvä edetä rauhassa seuraamalla opasteita esim lentokentillä, koska mihinlään ei ollut kiire kun aikaa oli olemassa. Vaikka majapaikkaan oli hyvä antaa tarkka tuloaika, kun autscape oppaat olivat ohjaamassa taksiin asemalta, josta oli vielä 10 minuutin matka.

Kun lähtöni maanantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentoasemalta kohti Lontoota oli käsillä, pyysin äidin ja tätini saattamaan, jotta sain pientä tuntua. Joimme vielä kahvit yhdessä ennen kun siirryimme turvatarkastuksen kautta ja myös rajatarkastus oli mukana ennen portille menoa. Hyvästelimme hetkeksi toisemme ja sain ohjeet, pysy rauhallisena ja odota kaveria tarvittaessa jos tulee ongelmia ellet osaa mennä perille.

Kun olin ohittanut rajatarkastuspisteen niin olin melkein lentokoneeseen nousu. Kun olin jo itsenäisesti hoitanut lentokenttärutiinit niin jännittyneisyys oli hiukan helpottunut. Oli aika nousta koneeseen ja minua kehotettiin laukku jättämään ruumaan, kun lento oli buukattu täyteen. Lennolla kului kahvi, ja ostin pientä purtavaa. Lentomatkani oli rattoisa. Olin asiasta iloinen, koska nyt minulla on selvittävä etappi enkä ole ikinä yksin matkustanut ulkomaille yksin. Koska lento lähstyi Lontoota niin jännittyneissys lisääntyi taas.

Kun oli ulosnousun aika koneesta, seurailin kylttejä kävelin pitkän matkan terminaalia pitkin ennen kun passintarkastuspiste tuli vastaan. Selvisin hienosti kun sain matkatavarat niin oli vielä tullitarkastus ennen kun olinkin tulo aulassa. Koska matka tulisi kestämään vielä 50 minuuttia Heatrow Liverpool Street kautta Brouxbourne niin minun oli matkalle hyvä ostaa kioskista juomista. Olin vaihtanut etukäteen paikallista valuuttaa.

Lontoon metro.

Sitten olikin aika lähteä metroon. Seurailin ensin kylttejä jotta en olisi väärässä metrossa. Ihmiset osasivat hienosti neuvoa kun pyysin apua englanniksi. Minun ei tarvinnut Oyster Card hommata, koska minulla oli lähimaksu, joka piti asettaa lukijaan pankkikortissa, myös portti avautui silloin. Kun olin metroon päässyt, minulla oli myös reittiohjeet mukana. Kuuntelin kuulutuksia ja osasin jäädä väliasemalla jossa piti vaihtaa ennen kun olin Liverpool Streetilla.

Kun saavuin Liverpool Streetille, niin pidin ruokatauon. Oloni oli ollut mukava koko ajan, kun lentokentän rutiinit olin hoitanut hienosti. Söin keittoa lounaskahvilassa. Enää ei olisi kuin 25 minuuttia keskusrautatieasemalta kaukojunalla kohti pääteasemaani. Kun olin löytänyt portin ja osannnut kysyä ihmisiltä neuvoa niin pääsin turvallisesti junassa pääteasemalle ja ja minua oltiin vastassa. Sinitakkiset oppaat neuvoivat englanniksi minua taksiin ja taksi ei ollut kallis.

AutScape 2019.

Saavuin perille majapaikkaan Autscape, niin olo oli mukava ja hiekan levähtänyt. Minulle näytettiin huone. Sitten olikin jo tervetuloa-infon aika. Samalla oli myös päivällisen aika ja tapasin asyn puheenjohtajan samalla. Ilmoitin myös kotiin että olen turvallisesti perillä. Kaikilla oli helpottunut olo. Illalla lähdin kaverin vastaan juna asemalle. Hän pääsi myös onnistuneesti perille. Koska myös aikaero oli suuri niin päivä tuntui myös pitkältä. Nukuin rauhallisesti yön, olin pystynyt tutustumaan uusiin ihmisiin illan aikana.

Teksti: Antti Selki

Share on facebook
Share on google
Share on twitter