Kysy, älä oleta

Autismikirjo. Jo sana itsessään kertoo, että kyseessä on värikäs jana, jolle mahtuu kaikkea mahdollista lievistä, lähes olemattomista oireista runsaaseen tuen tarpeeseen. Ja tietysti näiden kahden ääripään väliin jää lukemattomia erilaisia sävyjä, joita on yhtä monta kuin autismikirjolla olevia ihmisiä. Upeaa, että autismikirjoa on niin moneen lähtöön!

Mutta: vaikka autismikirjo nähdään tieteen piirissä monimuotoisempana kuin koskaan, tämä tieto ei ole kuitenkaan päässyt vielä tarpeeksi hyvin leviämään tavallisten tallaajien joukkoon. Edelleen nojataan vahvasti stereotypioihin ja oletetaan: ollaan katsomatta silmiin ihan varmuuden vuoksi, puhutaan kuin lapselle, kysytään eritysmielenkiinnonkohteista ja aistiyliherkkyyksistä (vaikka niitä ei edes olisi) tai automaattisesti aletaan puhumaan sosiaalisista vaikeuksista, vaikkei niitä edes olisi. Tätä kaikkea tukee omalta osaltaan myös se, miten autismikirjo esitetään mediassa, myös somessa. Nykyinen kuva on aikalailla stereotypioita stereotypian perään. Ja koska ihmiset kuluttavat enemmän mediaa kuin tieteellisiä julkaisuja, niin luvassa on aika mauton ja ennalta-arvattava stereotypiasoppa, josta riittää santsikipollinen varmasti kaikille. Maistuipa tai ei.

Mitä siis voitaisiin tehdä? Tärkeimpänä olisi ehdottomasti tiedon levittäminen tieteellisistä julkaisuista kaikkien joukkoon. Käytä siis reippaasti vaikkapa somen ihmeellistä voimaa ja levitä tietoa. Lisäksi, jos vain siltä tuntuu, kerro, miten autismikirjo just sun kohdalla ilmenee. Pienikin lause on jo paljon.

Somen lisäksi myös muuta mediaa hyödynnetään tiedon levittämisessä. Nyt on vihdoin alettu päästä jo puusta pikälle sademiehistä ja Sillan Sagoista. Autismikirjoa ei myöskään nähdä enää esimerkiksi erilaisten sarjojen henkilön ainoana olennaisena piirteenä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Sorjonen. Hänestä voi päätellä kirjolaisuuden jo ensimmäisestä jaksosta, jossa hän viittaa samastuvansa Daniel Tammetiin, joka puolestaan on kirjolla. Sorjonen ei kuitenkaan ole massiivinen streotypioiden summa, vaan hänelle ihmissuhteiden säännöt eivät ole yhtä hankalia kuin esimerkiksi Sagalle. Lisäksi hänellä on jotain, mitä autismikirjon henkilöille ei käsikirjottajan puolesta yleensä suoda: perhe. En siis vähättele Sagaa tai kiellä hänellä olevaa oirekuvaa, vaan tuon vain esille sen, kuinka mediassakin on alkanut vihdoin näkyä autismikirjon moninaisuus. Sagan oirekuva voisi olla todellisuudessakin olemassa, mutta niin myös Sorjosen.

Mitä sitten muut ihmiset voisivat ihan tavallisessa arjessaan tehdä? Tässä eräs yksinkertainen ja helppo neuvo: älä oleta, vaan kysy ja hae rohkeasti tietoa. Lähesty autismikirjon ihmistä kuin ketä tahansa. Puhu hänelle kuin kelle tahansa. Luota siis siihen, että hän kyllä itse kertoo tai näyttää tavalla tai toisella, jos hänellä on epämukava olo, ja muuta omaa käytöstä vasta sen jälkeen, ei missään nimessä ennen. Ja jos haluat kysyä oireyhtymästä jotain, niin kysy vilpittömästi, älä olettaen. On suuri ero kysyä esimerkiksi: ”Miten autismikirjo ilmenee just sun kohdalla”? kuin ”Millaisia erityismielenkiinnonkohteita sulla on?”, koska kaikillahan ei erityismielenkiinnonkohteita, kavereiden kesken ekkoja, ole. Tutustu ja ole utelias! Sillä pääsee jo pitkälle.

Muista siis: ”Kohtaa ihminen, älä diagnoosia.”

Share on facebook
Share on google
Share on twitter