ILMOITUSTAULU

Vertaistoiminnan ilmoitustaulu – Ajankohtaista tietoa, lyhyesti

Uutta vertaistoimintaa: Liikunta ja rentoutus

Liikuntaryhmä la 23.2. klo 13–15

Antti aloittaa liikunta-, rentoutus- ja hyvinvointiaiheisen ryhmän! Ensimmäisellä kerralla kokoonnutaan Vetehisenkujan toimiston (Vetehisenkuja 3) edessä lauantaina 23.2. klo 13. Ohjelmassa on kävelylenkki lähiympäristössä, sisätiloissa tapahtuva ohjattu rentoutus ja pientä purtavaa.

Ryhmä kokoontuu kevään aikana 4–5 kertaa, mahdollista toimintaa ovat esim. uimahalli, kuntosali, retki luontoon ja puistojumppa. Osallistujien toiveita otetaan huomioon aiheiden ja ajankohdan suhteen.

Antti on ollut kahdeksan vuoden ajan aktiivisesti ASY:n toiminnassa mukana ja istunut myös hallituksessa tämän kauden. Vertaisryhmän ohjaaminen on kokeilu tehdä jotakin ihan uutta. Idea tällaiseen ryhmään lähti omasta fyysisesti raskaasta työstä kiinteistöhuollossa. Liikunta tuo hyvää mieltä!

Antti käy tanssimassa kerran viikossa Zodiakilla ja uimassa silloin kun on aikaa. Kesällä liikuntaharrastuksiin kuuluvat pyöräily ja luonnossa liikkuminen. Liikunnan lisäksi rentoutuminen tapahtuu parhaiten lepäämällä, ottamalla aikaa itselle, kiertelemällä Helsingin keskustassa ja tapaamalla ihmisiä.

Antti haluaa tarjota osallistujille positiivisia kokemuksia ja hyvää fiilistä liikunnasta. Hän toivoo, että vertaisryhmän ohjaaminen toisi hänelle itselleen onnistumisen kokemuksia ja kontakteja.

Share on facebook
Share on google
Share on twitter