uusi hallitus valittu

2.3.2019 pidetyssä ASY:n kevätkokouksessa valittiin yhdistyksen uusi hallitus. Puheenjohtajana jatkaa Heta Pukki. Varsinaisia ja varajäseniä on sääntöjen sallimat maksimimäärät, eli kuusi varsinaista ja neljä varajäsentä.

Hallituksessa on nyt mukana niin viime kaudella hallituksessa toimineita, aikaisemmilta vuosilta tuttuja kasvoja kuin ensimmäistä kertaa ASY:n hallitukseen valittujakin. Hallituksen sisäistä työnjakoa tullaan suunnittelemaan 10.3. järjestäytymiskokouksessa.

Yhdistyksen toimintasuunnitelma painottaa tänä vuonna muun muassa tiedotuksen tehostamista ja uusien hankehakemusten suunnittelua. Vertaisryhmiä, retkiä ja tapahtumia tullaan toteuttamaan edeltävien vuosien tapaan, Vakautta Vertaistoimintaan -hankkeen osallistuessa aktiivisesti näiden tukemiseen ja kehittämiseen.