Yhdistys järjestää vuosittain lukuisia vertais- ja verkostoitumistapahtumia. Tapahtumasivuilta löydät lyhyen esittelyn yhdistyksen vuosittaisista tapahtumista ja uusimman tiedon tulevista tapahtumista.

ASYn tapahtumat

AutVave, APD, pikkujoulut ja kesäleiri ovat toimintasuunnitelmaan kirjattuja tapahtumia, joihin panostetaan suunnitelmallisesti vuosittain työtä ja yhdistyksen resursseja. Tuemme vapaaehtoisia järjestämään esimerkiksi retkiä, ekskursioita ja harrastepäiviä.

Yhdistyksen tapahtumat ovat päihteettömiä, ellei toisin mainita. Vanhemmat voivat ottaa lapset mukaan tapahtumiin edellyttäen, että vanhemmat ovat vastuussa ja huolehtivat lapsien osallistuvan vain iälle sopivaan toimintaan.

Vapaaehtoisten aktiivinen osallistuminen tapahtumien ideoinnissa, suunnittelussa ja toteutuksessa on merkittävässä roolissa ASYn toiminnassa. Toivotamme kaikki halukkaat tervetulleiksi vapaaehtoistoimintaan, ja työtehtävistä kirjoitetaan pyydettäessä todistus. Tehtäviä on yhtä monia kuin taitoja ja mielenkiinnonkohteitakin.