Hei! Olen aikuisena Asperger-diagnoosin saanut 26-vuotias lähihoitaja Pudasjärveltä, ja tämän tekstin tarkoitus on kertoa, millaista on olla autisminkirjolainen sosiaali- ja terveysalalla ja miten olen alalle päätynyt.

Päädyin lähihoitajaopintoihin yläasteen opinto-ohjaajan kannustamana, opo oli varma, että hoitoala olisi minun juttuni. Lähihoitajakoulun teoriapuoli oli mahtavaa. Minua on aina kiinnostanut sairaudet ja ihmiskehon ihmeet, ja hoitajakoulussa sain paljon oppia niistä asioista. Olin siis teoria-aineissa hyvä, ja pidin teoriasta todella paljon.

Harjoittelut olivat hankalampia, sain palautetta, että en osaa olla hienotunteinen enkä empaattinen ja töksäyttelin liikaa asioita. Tiedän, kuulostaa juurikin autisminkirjon piirteiltä. Silloin minulla ei vielä ollut diagnoosia, vaikka oma epäilykseni asiasta olikin vahva. Viimeinen harjoittelu oli psykogeriatrisella osastolla, ja koin sen omaksi jutukseni, ja se olikin ainoa harjoittelu mistä sain parhaan arvosanan.

Valmistuin lähihoitajaksi alkukesästä 2012. Aloitin heti työt vanhusten palvelukodissa. Olen erikoistunut sairaanhoitoon ja huolenpitoon, mutta kiinnostus etenkin muistisairauksia kohtaan oli suuri. Pomo oli tyytyväinen, kun opiskelin itsekseni muistisairauksia, jaoin oppimaani tietoa muille sekä käytin tietoa työssäni.

Syksyllä 2013 jäin sairaslomalle ja jouduin pakkohoitoon psykiatriselle osastolle. Minulle oli puhjennut kaksisuuntainen mielialahäiriö työuupumuksen seurauksena. Osastolta kotiuduttuani aloitettiin psykologin tutkimukset, ja alkukesästä 2014 sain Asperger-diagnoosin. Työterveyslääkärin mielestä Asperger-diagnoosi tarkoitti automaattisesti sitä, että minä en voi olla hyvä hoitaja, joten lääkäri kehotti opiskelemaan aspergerille sopivan ammatin ja toivotti hyvää loppuelämää. Jälkikäteen mietittynä tuntuu hurjalta, että sillä sekunnilla, kun sain diagnoosin, minulta hävisi lääkärin silmissä ammattitaito ja kyky tehdä rakastamaani työtä.

Yritin seuraavaksi lääkärin kehotuksesta opiskella uutta ammattia. Hain netistä autisminkirjolaisille sopivia ammatteja, ja päädyin ammattikorkeakouluun opiskelemaan energiatekniikkaa. Aloitin opiskelut syksyllä 2015, ja samalla kaksisuuntainen mielialahäiriö aktivoitui uudestaan. Samaan aikaan mietin toimistotyön sopivuutta adhd-luonteelleni, ja myös kaipuu hoitotyöhön oli kova. Opinnot jäivät kesken keväällä 2016, ja samalla päätin kuntouttaa itseni takaisin rakastamaani ammattiin eli lähihoitajan työhön.

Keväällä 2018 aloin tehdä töihin paluuta ensin henkilökohtaisena avustajana ja kesäkuun alusta 2018 eteenpäin lähihoitajana kehitysvammaisten palvelukodissa. Teen puolikasta työaikaa bipon takia, enkä samasta syystä voi tehdä yövuoroja, joten vakituisesta työsuhteesta en edes uskalla haaveilla. Kehitysvammapuolella autisminkirjolaisuuteni on myös vahvuus, sillä kehitysvammapuolen asiakkaina on myös autisminkirjolaisia.

Aspergerini näkyy työssäni monella tavalla. En osaa sieventää enkä pehmentää sanomisiani, vaan töksäytän asiat juuri niin kuin ne ovat. En myöskään hallitse sanatonta viestintää juuri ollenkaan. Asukkaiden kanssa en koe, että se niinkään haittaa, mutta työyhteisössä olen välillä ns. ihan pihalla siitä missä mennään. Kun innostun jostakin, innostun asiasta täysillä ja mieleeni ei pitkään aikaan mahdu muuta kuin asia mistä olen innostunut. Puhun myös ääneen innostuksistani ja kokemukseni mukaan se saatetaan ottaa ylimielisyytenä.

Minulla on jatkuva tiedonjano ja into oppia uutta, ja otan asioista selvää perusteellisesti. Siispä lähimpänä ammatillisena haaveena olisi käydä kehitysvammapuolen erikoistuminen, että osaisin vielä paremmin tehdä töitä kehitysvammapuolella ja saisin myös enemmän ja laajemmin tietoa. Rakastan rutiineja ja niistä kiinni pitämistä. Tästä on hyötyä työssä autisminkirjolaisten kanssa. Toisaalta se voi olla myös haaste, koska jumitun helposti tuttuihin rutiineihin. Onneksi tiedostan sitä jonkin verran, joten pystyn rikkomaan rutiinejani töissä.

Uusista ihmisistä menen aina todella lukkoon, en osaa tervehtiä enkä puhua uusille opiskelijoille tai työkavereille. Muutaman päivän sisällä yleensä lukko aukeaa, ja osaan taas olla oma itseni. Väsyn sosiaalisista tilanteista, joten monesti hakeudun tauoille niin, että saan olla taukohuoneessa yksin. Vaihtoehtoisesti menen toimistoon juomaan kahvia omaan rauhaan, jos taukohuoneessa on liikaa väkeä. En myöskään aina jaksa pitää työkavereihin yhteyttä vapaa-ajalla. Tämä ei tarkoita, ettenkö pitäisi työkavereistani, minä vain yritän säädellä sosiaalista kuormittumistani sen verran kuin pystyn sitä tekemään.

Työssä minua myös stressaavat helposti uudet ja myös positiiviset asiat, esimerkiksi asukkaiden kanssa tehtävät retket tai muut. Olen ollut hyvilläni, kun olen tähän asti saanut olla retkipäivät vapaalla. Yritän suunnitella työvuoroa sen verran mitä pystyy, ja suunnittelen sitä aina ääneen. Tämän teen siksi, että vähennän stressitekijöitä, ja ääneen suunnittelemalla työkaverit pystyvät mahdollisesti torppaamaan suunnitelmani. Tiedän että jaan mielipiteitä autisminkirjon piirteiden takia. Aina kun asia harmittaa minua, muistutan itseäni, etten voi itse asialle mitään ja että autisminkirjolaisuus on minulle myös vahvuus.

Laitan tähän loppuun muutaman työkavereilta saadun kommentin asiasta:

”Hyvä teoriatieto, innostunut työstä, ja olet tasa-arvoinen”

”Sanot asiat aina suoraan, se on hyvä ja huono puoli. Minusta itsestä hyvä, mitäpäs sitä kaunistelemaan tai selän takana puhumaan.”

”Mua huvittaa se, kun sanot että ei saa olla ruuassa liikaa erilaisia ainesosia tai liikaa värejä. Joskus olisi jännä nähdä, että sinulla olisi kirjava ruoka-annos, että miten siinä reagoisit.”

”Autismi on selvästi osa sinua. Olet herskyvä luonne, ilojen ja surujen kanssa. Sanot asioita suoraan. Puhuminen on osa sinua. Puhut ja sanot paljon ajatuksia ääneen, kun teet jotain. Puhuminen kuuluu osaksi tekemistäsi. Olet aktiivinen ja touhukas, mikä on hyvä asia, sinulla pitää olla tekemistä, turhaudut jos joudut olemaan vaan. Eli odottaminen ja asioiden vitkuttelu on sinulle varmasti vaikeaa.”

Anna-Reeta Pakarinen

lähihoitaja, autisminkirjon aikuinen