
Hanke loppuu, toiminta jatkuu
Kolmevuotinen STEAn rahoittama VAVE-hanke saattoi työnsä pääosin valmiiksi vuoden 2020 loppuun mennessä. Vuoden 2021 alussa

Kolmevuotinen STEAn rahoittama VAVE-hanke saattoi työnsä pääosin valmiiksi vuoden 2020 loppuun mennessä. Vuoden 2021 alussa

Lokakuussa aloitti aivan uusi Käsityö- ja ompeluryhmä toimistolla. Ryhmässä on käynyt pari ihmistä, joten ainakin

Kerro meille… VAVE-hanke kaipaa nyt kokemuksiasi vertaistoiminnasta, osallistujan ja ohjaajan näkökulmasta. Voit kirjoittaa vapaasti tai

Vertaistoiminnan syyskausi on lähtenyt vilkkaasti käyntiin. Vanhat tutut ryhmät, Arkiassit, AS-kahvila ja Yhteiskunnallisten asioiden ryhmä

Kesät ovat yleensä hiljaisempaa aikaa yhdistyksessä, kun kauden aikana toimineet vertaisryhmät jäävät tauolle. Nyt nettiryhmät

Jokaviikkoiset kävelyretket jatkuivat kesäkuussa VAVE-hankkeen toisen työntekijän johdolla. Osallistujia oli kahdesta neljään ohjaajan ja koiran

Assi-kahvilan siirtymisestä nettiin on puolensa suuntaan ja toiseen. Vähemmän stressiä, kun ei tarvitse ostaa tarjottavaa

Toukokuussa käynnistyi uutena ja tällä hetkellä ainoana lähitoimintana jokaviikkoiset iltakävelyt eri puolilla Helsinkiä. Kävelyille on

Vallitseva tilanne on siirtänyt ASYn vertaistoiminnan nettiin ja vapaaehtoiset ovat aktiivisesti tehneet uusia aluevaltauksia eri