Vierailulla Lappeenrannassa

Kuva: Seppo Pelkonen, Lappeenrannan kaupunki

Kävin syyskuussa päiväreissulla Lappeenrannan vertaisryhmässä. Sää oli kolean kosteinen ja matka tyypillisen hermoja koetteleva, mutta määränpäätä odotin innolla. Oikean rakennuksen löytäminen tuotti alkuun vaikeuksia, mutta löysin lopulta perille.

Ensivaikutelmani paikallisesta ryhmästä oli värikäs ja energinen. Puhetta oli paljon ja monenlaisista aiheista, kuten Itä-Suomessa arvelisi käyvän. Samoin oli visuaalisten ärsykkeiden kanssa, sillä huone oli vanhassa pirtissä ja pursusi yksityiskohtia. Oman lisänsä toi kekseillä, kupeilla ja kääreillä koristeltu pitkä ruokapöytä.

Juteltuani hetken niitä näitä, kysyin onko tapaamisissa yleensä puheenjohtajaa, mikä aloittikin tilaisuudessa uuden vaiheen. Keskustelusta tuli muodollisempaa ja johdonmukaisempaa, mikä näkyi muun muassa puheenvuoron vaihtamisena ja pyytämisenä. Osanottajat kävivät ajoittain kiihkeääkin keskustelua esittäen eriäviä mielipiteitä, mutta tilanne pysyi järjestyksessä, hyvä.

Ryhmään osallistui enimmillään toistakymmentä henkilöä, mikä on mielestäni varsin paljon. Helsingissä yksittäisen tapaamisen osallistujamäärä on omana aikanani ollut tyypillisesti alle kymmenen henkilöä. Toki Helsingissä on myös enemmän vertaisryhmiä, mikä todennäköisesti vähentää yksittäisen ryhmäkerran osanottajamäärää.

Kysyin miten ASY:n hanketyöntekijät ja luottamushenkilöt voisivat auttaa Lappeenrannan vertaistoimintaa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: toiveena on selkeä opas ryhmän järjestämisestä. Oppaan pitäisi sisältää millainen ryhmä saa olla ja millainen se ei saa olla. Sen pitää myös sisältää ohjeet taloudenpidosta ja pakollisista käytännönasioista. Toiveenne on kuultu ja siihen palataan vielä.

Paluumatka oli pimeä ja venyi myöhään, mutta ainakin junassa oli hiljaista, ja konduktööri oli hauska.

<Olli